keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Hapanimelä broileri

Rojekti-vihkosista löytynyt ohje, jota muokkasin jättämällä sokerin pois. Itsellä ainakin on karpatessa makuaisti tottunut vähän vähemmän makeaan ruokaan, joten uskoin ananaksen ja ketsupin makeuden riittävän. Myös suurusteen jätin pois, sillä en koe järkeväksi lisätä ruokaan suurustetta ja vettä vain lisää kastiketta saadakseni. Muokattu resepti oli oikein hyvän makuinen, ei nyt ihan vetänyt vertoja oikealle kiinalaiselle mutta hyvin lähelle pääsi.

Hapanimelä broileri (4 annosta)



400 g broilerin fileesuikaleita
2 porkkanaa (150 g)
1 iso sipuli (100 g)
2 paprikaa, punainen ja vihreä (100 g + 100 g)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl tuoretta inkivääriä (tai 1 tl kuivattua)
2 rkl öljyä
2 rkl soijakastiketta
1/2 dl tomaattiketsuppia
1 1/2 rkl punaviinietikkaa
1 prk ananaspaloja liemineen (227 g)

1. Viipaloi porkkanat, paloittele sipuli ja paprikat, murskaa valkosipuli ja raasta inkivääri.
2. Ruskista broilerit kevyesti öljyssä ja mausta soijalla.
3. Lisää porkkanat ja kypsennä muutama minuutti.
4. Lisää sipulit ja kuullota.
5. Lisää inkivääri ja paprika, kypsenä muutama minuutti.
6. Lisää ananakset ja loput mausteet, kiehuta hiljalleen muutama minuutti.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 97 g , R 34 g, H 51 g
Annosta kohti: P 24 g, R 9 g, H 13 g


Tarjosin hapanimelän broilerin teriyaki-kasvisten kanssa, mutta ei se olisi välttämättä lisuketta tarvinnut ollenkaan.

Teriyaki-kasvikset

Tämä ohje oli rojekti-vihkosissa teriyaki-kasviscouscous, mutta jätin couscousin yllättäen pois. Vähän vetiseksi jäi, ehkä siihen tuo couscous olisi auttanut. Iloisen värinen lisuke kuitekin tällaisenakin, couscousin kanssa voisi sopia ei-karpeille kasvissyöjille jopa pääruuaksi, jos lisää proteiinia esim. tofulla.

Teriyaki-kasvikset (4-6 annosta)



1 kesäkurpitsa (250 g)
1 sipuli (70 g)
3 paprikaa (oranssi, keltainen ja punainen, 100 g / kpl)
1 tlk kidneypapuja (400 g / 240 g)
1 tlk ananaspaloja (230 g / 140 g)
1 valkosipulinkynsi
2 rkl öljyä
4 rkl teriyakikastiketta
2 rkl ananaspurkin lientä
suolaa

1. Suikaloi kesäkurpitsa ja paprikat, hienonna sipuli, murskaa valkosipuli.
2. Valuta ja huuhtele pavut, valuta ananakset mutta säästä niiden liemi.
3. Kuullota sipuli pannulla öljyssä.
4. Lisää paprikat ja kesäkurpitsa, paista hetki, lisää ananakset ja pavut.
5. Mausta, sekoita hyvin ja anna lämmetä hetki miedolla lämmöllä.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 22 g, R 30 g, H 84 g
Annosta kohti (4/6 annosta): P 6/4 g, R 8/5 g, H 21/14 g

maanantai 23. kesäkuuta 2014

Kreikkalainen lounasmunakas

Lisää rojekti-ohjeita, tällä kertaa kasvismunakas, jonka söimme nimestä huolimatta päivälliseksi.

Kreikkalainen lounasmunakas (4 annosta)



6 munaa
1 dl kermaa
suolaa, mustapippuria
370 g perunaa
1 punasipuli (100 g)
1 valkosipulinkynsi
1 pss vihreitä papuja (200 g)
2 pkt fetakuutioita chiliöljyssä (150 g / 70 g / pkt)

1. Keitä perunat ja pilko ne.
2. Mittaa munat, kerma ja mausteet valmiiksi kulhoon.
3. Paista pilkotut perunat ja sipulit muutamassa ruokalusikallisessa fetakuutioiden öljyä.
4. Lisää pavut ja kuumenna hetki.
5. Sekoita munakasseoksen rakenne rikki, kaada se kasviksille ja hyydytä munakkaaksi.
6. Lisää päälle fetakuutiot ja hauduta vielä hetki kannen alla.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 85 g, R 127 g, H 78 g
Annosta kohti: P 21 g, R 32 g, H 20 g


Aluksi keitin perunat suolalla maustetussa vedessä. Vaikka keittiössämme ei yleensä käytetä paljon perunaa, on poikkeuksena alkukesän uudet perunat, joita syömme jonkun verran. Alunperin ohjeessa käytettiin pariisinperunapakastetta mutta itse käytin mielummin oikeita perunoita. Kun perunat olivat kypsiä, pilkoin niitä hieman.

Perunoiden kypsyessä mittasin munakasseoksen aineet valmiiksi kulhoon. Alunperin ohjeessa käytettiin vettä mutta vaihdoin sen kermaan lisätäkseni makua ja rasvan määrää. Jos ohjeen rasvamäärä kauhistuttaa, voi kerman vaihtaa takaisin veteen. Pilkoin myös sipulit valmiiksi odottamaan.

Seuraavaksi kuumensin pannun ja laitoin siihen n. 3 rkl öljyä fetapaketista. Loput öljyt kaadoin talteen ja käytän ne johonkin muuhun ruokaan tai salaattiin myöhemmin, turha hyvää maustettua öljyä kaataa hukkaan. Paistoin sipulit ja perunat öljyssä sopivan ruskeiksi ja lisäsin pavut. Annoin kuumentua sen verran, että pavut olivat varmasti sulia. Tässä olisi voinut käyttää tuoreita papuja, jotka olisi keittänyt ensin, mutta lähi-Alepastamme ei niitä löytynyt.

Kun kasvikset olivat valmiit, sekoitin munakasseoksen rakenteen rikki haarukalla ja kaadoin seoksen pannuun. Sekoittelin munakasta muutamaan kertaan aluksi ja kun se alkoi hyytyä, pienensin lämpöä, tasoitin pinnan ja jätin munakkaan pannuun kypsymään. Hyvän munakkaan teossa pitää olla kärsivällinen sillä liian hätäisesti kuumalla pannulla paistaen se joko palaa pohjaan tai sitä pitää sekoittaa jolloin se rikkoontuu. Hyytymistä voi auttaa laittamalla munakkaan päälle kannen. Reunoja voi myös varovasti irroitella lastalla ja pannua heilutella, ettei munakas tartu kiinni.

Kun munakas oli kokonaan hyytynyt, kippasin fetakuutiot sen pinnalle ja laitoin kannen kiinni vielä hetkeksi. Tarjosin munakkaan pirteän tomaattisalaatin kanssa. Munakkaan loput sopivat myös hyvin seuraavan aamun aamupalaksi.

Pirteä tomaattisalaatti

Rojekti-vihkosista lisäideoita lisukesalaatiksi, tässä salaatissa ei kyllä salaattia ole ollenkaan.

Pirteä tomaattisalaatti (4 annosta)




3 tomaattia (180 g)
1 avokado (100 g)
4 kevätsipulin vartta (20 g)
2 pkt fetaa yrttiöljyssä (150 g / 70 g / pkt)
suolaa, mustapippuria, valkoviinietikkaa

1. Pilko tomaatit, avokado ja sipulinvarret kulhoon.
2. Lisää valutettu feta ja pari lusikallista sen öljyä.
3. Mausta.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 32 g, R 57 g, H 10 g
Annosta kohti: P 8 g, R 14 g, H 3 g

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Pikainen katkarapukeitto

Rojekti-ohjeita jälleen. Keitto valmistui todella nopeasti eli voin suositella pikaruuaksi kun tarvitsee saada äkkiä jotain napaan.

Pikainen katkarapukeitto (2 annosta)



n. 5 dl kanalientä
1 pss (250 g) kasvissuikaleita
1 pss (180 g) katkarapuja
soijaa, tabascoa, persiljaa

1. Lämmitä kanaliemi kattilassa, lisää kasvikset.
2. Lisää soijaa ja tabascoa maun mukaan.
3. Keitä n. 5 min.
4. Lisää katkaravut ja kuumenna.
5. Koristele persiljalla.

Ravintosisältö:

ei laskettu



lauantai 21. kesäkuuta 2014

Kookos-hedelmäkana

Rojekti-vihkosista löytyi ohje kookos-hedelmäkanaan. Muokkasin hieman reseptiä ja tarjosin yritelmän juhannusvieraille. Kehuivat kovasti ja kyllä se itsellekin maistui. Tämä ohje talletetaan varmasti jatkokäyttöä varten, sillä sen verran helpolla syntyi todella maittavaa ruokaa.

Kookos-hedelmäkana (n. 6 annosta)



n. 6 broilerin rintafilettä (n. 1 kg)
1 ps (150 g) Aura-murua
n. 1 dl kookoshiutaleita
1 tlk (400 g) säilykemangoa
n. 2 dl kuohukermaa
n. 3 rkl punaista currytahnaa
2 dl kookoskermaa

1. Asettele rintafileet uunivuokaan rinnakkain.
2. Levitä fileille Aura-muru, kookoshiutaleet ja pilkotut mangot liemineen.
3. Sekoita currytahna kermaan, kaada seos fileille.
4. Lisää kookoskerma vuokaan, sekoittele hieman.
5. Kypsennä 175 asteessa n. 1 tunti.

Ravintosisältö:

laskematta


Aluksi asettelin broilerin rintafileet uunivuokaan rinnakkain. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin rintaleikkeitä, mutta vaihdoin ne fileisiin, sillä en tykkää tonkia luita pois kanasta etenkään silloin kun ne ovat kastikkeessa. Fileiden päälle levitin pussillisen Aura-murua ja mangot. Käytin luomumangoja säilöttynä mangomehuun, mutta sokeriliemeen säilötyt mangot kelpaavat myös, jollei parempia löydä. Mangoja ei tarvinnut erikseen pilkkoa, sillä säilykemangot olivat niin pehmeitä, että ne hajosivat jo purkista nostaessa. Siksi pienin niitä vain sormillani vähän tasaisemmaksi massaksi broilerin päälle.

Seuraavaksi lisäsin currytahnan kermaan. Minulla oli juuri sopivasti n. 2 dl kermaa jäljellä 3,3 dl kermapurkissa joten laitoin curryn purkkiin ja ravistin vähän aikaa aineet sekaisin. Sitten lorottelin curry-kerman vuokaan. Tässä vaiheessa huomasin unohtaneeni kookokset, joten ripottelin ne kerman päälle. Viimeiseksi laitoin vuokaan kookoskerman. Ohjeessa käytettiin alunperin 1 1/2 dl maitoa, mutta mielestäni kookoskerma oli reseptin tyyliin sopivampi, joten vaihdoin maidon tilalle purkillisen kookoskermaa. Sekoittelin pikkuisen pintaa lusikalla, juuri sen verran että nesteet pinnalla vähän sekoittuivat.

Pidin ruokaa uunissa tunnin, jolloin pinta hieman ruskistui. Jos pinta olisi uhannut ruskistua liikaa, olisi sen voinut peittää palalla leivinpaperia.

Tarjosin kookos-hedelmäkanan riisin, teriyaki-kesäkurpitsan ja salaatin kera.

Teriyakikesäkurpitsat

Hyvin helppo ja pikainen lisuke rojekti-ohjeista. Kesäkurpitsa on yksi suosikkiraaka-aineitani, sillä se taipuu hyvin monenlaiseen miedon makunsa vuoksi. Tässä se on maustettu teriyakilla, jolloin se sopii lisukkeeksi moniin aasialaistyyppisiin ruokiin.

Teriyakikesäkurpitsat



n. 500 g kesäkurpitsaa
3 rkl öljyä
3 rkl teriyakikastiketta

1. Leikkaa kesäkurpitsa n. 1 cm viipaleiksi.
2. Paista viipaleet pannulla öljyssä yhdessä kerroksessa molemmilta puolilta.
3. Lisää teriyakikastike ja kuumenna nopeasti niin että suurin osa kastikkeesta haihtuu.

Ravintosisältö:

ei vielä laskettu

torstai 19. kesäkuuta 2014

Sambialainen papumuhennos

Ensimmäinen ruoka rojekti-vihkosista, tein sitten samantien kokonaisen sambialaisen aterian. Tämä ohje ei nyt ole kamalan vähähiilarinen, mutta lisukkeiden kanssa pelaamalla käy kyllä vähän lepsumman linjan karpeille.

Sambialainen papumuhennos (4-6 annosta)



2 prk (800 g) ruskeita papuja (kypsiä)
1 prk (375 g) chilitomaattimurskaa
2 rkl öljyä
3 valkosipulinkynttä
suolaa, currya, mustapippuria

1. Kuumenna öljy ja lisää murskattu valkosipuli ja mausteet, kuullota hetki.
2. Lisää pavut ja tomaattimurska.
3. Anna kypsyä n. 15 min. välillä sekoittaen.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 52 g, R 37 g, H 147 g
Annosta kohti (4/5/6 annosta): P 13/10/9 g, R 9/7/6 g, H 37/29/25 g

Aluksi käsittelin valkosipulit. Käytin ohjeen kolmen kynnen sijaan kuusi kynttä, sillä käyttämäni luomuvalkosipulin kynnet olivat hyvin pieniä. Alkuperäisessä ohjeessa valkosipuli käskettiin puristaa, mutta itse en purista valkosipuleja (en edes omista valkosipulin puserrinta) sillä joku huippukokki (en nyt muista kuka) on sanonut, että silloin siitä tulee kitkerää. Puristamisen sijaan murskaan ja pilkon sipulit siten, että ensin kuorin ne, sitten asetan leveän veitsen kynnen päälle ja painan voimakkaasti terää kädellä, jolloin kynsi murskaantuu ja viimeistelen työn leikkaamalla valkosipulin pieneksi silpuksi.


Kun valkosipulit oli käsitelty, laitoin oliiviöljyä kattilaan kuumenemaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytetään auringonkukkaöljyä, mutta en lähtenyt sitä ostamaan yhden aterian takia. Kun öljy oli kuumentunut, heitin sekaan valkosipulit ja mausteet. Suolaa laitoin hyvin varoen, sillä pavut on säilötty suolaliemeen. Tässä vaiheessa saa toimia ripeästi, ettei valkosipuli pala, palanut valkosipuli kun on todella pahan makuista. Kuullotin hetken mausteita ja sitten heitin perään pavut ja tomaattimurskan. En tiennyt olisiko pavut pitänyt valuttaa vai ei, joten heitin ne liemineen, ihan hyvää tuli. Joku voi kokeilla valutetuilla pavuilla ja kertoa, miten onnistui. Annoin kypsyä miedolla lämmöllä niin että muhennos kuitenkin koko ajan kupli hiljalleen ja sekoittelin välillä. Loppupuolella huomasi selvästi, että alkoi olla valmista, sillä muhennos alkoi ottaa kiinni kattilan pohjaan ja seos sakeni samalla kun pavut hajosivat.

Tarjosin muhennoksen keräkaali-tomaattilisukkeen ja mannapuuron kanssa. Alunperin ohjeessa lisukkeena oli maissipuuro, mutta en lähtenyt metsästämään maissijauhoja sitä varten vaan käytin kaapista löytyneet mannasuurimoiden jämät lisukepuuroon. Vähähiilihydraattisemman version saisi käyttämällä esim. mantelipuuroa.

Keräkaali-tomaattilisuke

Tämä lisuke on tarkoitettu sambialaisen papumuhennoksen kaveriksi, mutta sitä voi toki käyttää muidenkin ruokien lisukkeena. Helppo ohje, joka kasvisten pilkkomista lukuunottamatta hoituu helposti muun ruuanlaiton ohessa.

Keräkaali-tomaattilisuke (3-4 annosta)



400 g keräkaalia
4 tomaattia (300 g)
1/2 dl öljyä
1 dl vettä
2 tl suolaa
currya, mustapippuria, chiliä

1. Kypsennä hienonnettua kaalia vedessä ja öljyssä n. 15 min. ajan.
2. Lisää lohkotut tomaatit ja mausteet, sekoita hyvin.
3. Ana hautua pienellä lämmöllä n. 10 min.
4. Tarjoa kuumana tai kylmänä.

Ravintosisältö:

Koko resepti: P 7 g, R 47 g, H 25 g
Annosta kohti (3/4 annosta): P 2 g, R 16/12 g, H 8/6 g

Aluksi pilkoin kaalin ja laitoin sen kattilaan. Lisäsin öljyn ja veden. Laitoin vasta tässä vaiheessa lämmön päälle, jottei kaali ehdi palaa pilkkomisen aikana. Annoin kaalin kypsyä kannen alla miedolla lämmöllä ja sekoittelin sitä pari kertaa kypsymisen aikana.

Kun kaali oli kypsynyt, lisäsin tomaatit isoina lohkoina ja mausteet. Sekoitin huolella ja jätin seoksen hautumaan kannen alle. Sekoitin pari kertaa hautumisen aikana. Lisukkeesta tuli aika vetistä, joten ehkä sitä olisi voinut kypsentää ilman kantta, jotta nesteet haihtuisivat vähän vähemmäksi.

Tarjosin lisukkeen lämpimänä sambialaisen papumuhennoksen kanssa.

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Rojekti

Siivoilin keittiötä. Tuskastuin siihen, että hyllyillä lojuu kasa vihkoja, joissa on paljon testaamattomia reseptejä, joita olen jo aikoja sitten kirjoittanut muistiin. Ne eivät ole suurimmalta osalta enää ajankohtaisia, sillä ne on kirjoitettu aikana, jolloin tarvitsin ohjeen jopa yksinkertaiseen riisipuuroon ja jolloin en karpannut. Päätin siis panna pystyyn (p)rojektin - käyn läpi nämä ohjeet, muokkaan niitä vähähiilarisiksi mahdollisuuksien mukaan, kokeilen niitä ja onnistuneimmat kirjaan itselleni muistiin yhteen siistiin reseptikirjaseen. Tämän jälkeen voin heittää turhat vihkokasat pois.

Rojektin helmiä tippuillee myös plokiin säännöllisen epäsäännöllisesti.