Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kookos. Näytä kaikki tekstit

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Peruna-tomaattipaistos

Vaikka taloudessamme karpataankin on se enemmänkin hyväkarppausta. Siksi ruokavalioon sallitaan perunan näyttö kohtuudella silloin tällöin. Tässä reseptissä käytetään uusia perunoita mutta tiukempi karppi voi korvata ne esim. lantulla tai kesäkurpitsalla oman ruokavalionsa mukaisesti. Resepti sopii myös kasvissyöjille ja vegaaneille ihan sellaisenaan. Proteiinilisää kannattaa kuitenkin jostain hommata oman ruokavalionsa mukaisesti, sillä sitä ei hirveästi tässä ohjeessa ole. Paistos soveltuu hyvin myös lisukkeeksi, jolloin siitä toki riittää useammallekin.

Peruna-tomaattipaistos (3-4 annosta) ***



2-3 rkl öljyä
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
nippu kevätsipulia
n. 200 g sieniä
n. 500 g uusia perunoita
3 tomaattia
2 dl kookoskermaa
1 dl hienonnettua basilikaa
1 tl kuivattua timjamia
suolaa, pippuria

1. Keitä perunat kypsiksi ja viipaloi ne, pilko sipulit, sienet ja tomaatit.
2. Kuullota tilkassa öljyä sipuli, valkosipuli ja timjami, lisää tomaatit ja anna kiehahtaa.
3. Lisää kookoskerma, suola ja pippuri, keitä kunnes sakenee kastikemaiseksi, lisää basilika.
4. Kuullota kevätsipuli, sienet ja perunat öljyssä, mausta suolalla ja pippurilla ja kaada voideltuun vuokaan.
5. Kaada kastike perunaseoksen päälle, paista 200 asteessa n. 10 min.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Thai-mausteinen kalapaistos

Nopea ja helppo thai-henkinen kalaruoka. Meillä tietysti käytettiin tonnikalaa (allergian takia) mutta tämän voisi tehdä mistä tahansa muustakin kalasta, oli se sitten tuoretta, pakastettua tai vaikka säilykettä. Helppo vararuoka (jollei käytä tuoretta kalaa) sillä kaikki ainekset säilyvät pakastimessa ja kaapissa pidempäänkin.

Thai-mausteinen kalapaistos (3-4 annosta) **



300-400 g kalaa
100 g pakastettuja sipulikuutioita
500 g pakastekasviksia (esim. thai-wokkivihanneksia)
vihreää chilitahnaa tai tuoretta vihreää chiliä tai chilijauhetta maun mukaan
1 pieni tlk (165 ml) kookoskermaa tai -maitoa
1 rkl sitruunamehua
(2 tl sokeria)
n. 1 tl kala- tai soijakastiketta
(suolaa, pippuria)

1. Kuullota jäisiä sipuleita hetki pannulla, lisää chili ja sekoita.
2. Lisää pakastekasvikset (ja kuutioitu pakastekala), kuumenna kunnes ne alkavat sulaa.
3. Lisää kookoskerma ja mausta (lisää kuutioitu tuore kala), kypsennä n. 5 min. kunnes kypsää.
4. Tarkista maku (ja lisää säilykekala).

lauantai 7. maaliskuuta 2015

Tuoksuva kookosbroileri

Tässä jälleen resepti, jossa käytetty hedelmiä, vaikkei ne ihan tiukimmille karpeille sovi. Itse en kuitenkaan tiukistele ihan niin kovasti ja kun nyt on monilla ulkomaisilla hedelmillä paras satoaika, niin tuon vitamiineja ja raikkautta talveen mieluusti kohtuullisella hedelmien käytöllä. Alkuperäisessä reseptissä oli papaijaa, mutta koska en löytänyt kaupasta muuta kuin sokeriliemessä säilöttyä papaijaa vaihdoin sen ananas-papaija-guava yhdistelmään.

Tuoksuva kookosbroileri (3-5 annosta) ***



n. 500 g broilerin fileitä
2 rkl kookosöljyä
2 tl intialaista mausteseosta tms.
1 punainen chili
2 valkosipulinkynttä
1 tkl (200-250 ml) kookoskermaa
1 limen mehu
n. 100-150 g papaijaa tai muita hedelmiä
suolaa
(ripaus ksantaania, jos haluat suurustaa kastikkeen)

1. Pilko broilerit annospaloiksi, hienonna chili ja valkosipuli.
2. Kuumenna öljy padassa tai kasarissa, lisää mausteseos, chili ja valkosipuli, sekoittele pari min.
3. Lisää broilerit ja kypsennä miedolla lämmöllä n. 10 min.
4. Lisää kookoskerma ja suola (sekä ksantaani), hauduta (sekoitellen) n. 5 min. kunnes  broileri on kypsä.
5. Lisää hedelmät ja limemehu, kuumenna ja tarkista maku.

Tarjosin kastikkeen appelsiinikriisin kanssa.

torstai 8. tammikuuta 2015

Itähenkinen katkarapu/kalakeitto

Helppo katkarapukeitto itämaisin vaikuttein, kun lähikaupan antimet eivät taivu kaikkein eksoottisempiin raaka-aineisiin. Voi myös kokeilla kalaversiona esim. lohella, mutta allekirjoittanut kun ei kalaa pysty syömään, on resepti testattu vain katkarapuversiona.

Itähenkinen katkarapu/kalakeitto (4-5 annosta)



6 dl vettä
2,5 dl kookoskermaa tai -maitoa
n. 450 g katkarapuja tai kalasuikaleita
1 sipuli
1 pss (450-500 g) wokkivihannesseosta (esim. Thai-wok)
100-200 g sieniä (esim. suppilovahvero, siitakesieni tai herkkusieni)
100 g aurinkokuivattuja tomaatteja
n. 1 rkl currytahnaa
1 rkl kalakastiketta tai kalafondia
tuoretta chiliä
2 rkl sitruunamehua

1. Laita vesi ja kookoskerma isoon kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi.
2. Lisää kalat (jos teet kalaversiota), viipaloitu sipuli ja wokkivihannekset.
3. Kun liemi kiehuu uudestaan, lisää sienet, pilkotut tomaatit, silputtu chili ja mausteet, anna kypsyä n. 5 min.
4. Tarkista maku, lisää katkaravut (jos teet katkarapuversiota), älä kiehuta enää.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Katkarapuja kookoskastikkeessa

Rojekti-vihkosista resepti. Tämän ruokalajin voi syödä joko kulhosta lusikalla keiton tapaan tai sitten tarjota riisin tms. kanssa kastikkeena, annosmäärä riippuu myös syöntitavasta.

Katkarapuja kookoskastikkeessa (2-4 annosta)



250 g isoja katkarapuja (joko kokonaan kuorittuja tai pyrstöllisiä)
2 rkl öljyä
2 sipulia (n. 150 g)
2 sitruunaruohonvartta
2 chiliä
n. 2 1/2 cm pala inkivääriä
1 rkl juustokuminaa
1 rkl korianterinsiemeniä
3 rkl pähkinöitä (maapähkinä, cashew tms.)
2-3 tomaattia (n. 250 g)
2 rkl kalakastiketta
2 1/2 dl kookoskermaa tai -maitoa
ripaus ruoko- tai fariinisokeria
1/2 limen mehu

1. Pilko sipulit, chili ja tomaatit, murskaa pähkinät, kumina ja korianteri sekä suikaloi inkivääri.
2. Kuullota sipulit öljyssä, lisää halkaistu sitruunaruoho, chili, inkivääri, kumina ja korianteri.
3. Lisää pähkinät, tomaatit, kalakastike ja kookoskerma, kypsennä hetki kunnes tomaatit pehmenevät.
4. Lisää katkaravut ja hauduta pari minuuttia.
5. Viimeistele maku ripauksella sokeria ja limemehulla, tarjoa heti.


Jos reseptin kanssa haluaa hienostella, voi tomaatit kaltata (kastaa kuumaan veteen ja poistaa kuoret) ennen pilkkomista ja paahtaa pähkinät kuivalla pannulla ennen murskaamista. Sitruunaruohonvarret kannattaa halkaistaessa jättää tyvestä pieneltä matkalta kiinni toisiinsa, silloin niiden poistaminen ruuasta on helpompaa. Ruokaa ei saa kypsentää liian pitkään sen jälkeen kun katkaravut on lisätty, jotta ne eivät sitkisty. Tämä ruoka ei myöskään odota syöjää (koska ne ravut sitkistyy...) joten varmista, että ruokailijat ovat paikalla ennen katkarapujen lisäämistä.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Helppo kookoskanakeitto

Tässä viimeaikoina on tullut kirjoitettua tänne useampi broileriresepti, vaikka pyrin välttämään broileria ja valitsemaan mielummin vähän eettisempiä lihavaihtoehtoja. Jotenkin vaan kesällä tulee silti siihen broileripakettiin tartuttua, kun haluaa ruokaa nopeasti ja helposti. Tässäpä siis vielä yksi broileriresepti, ohje on alunperin jostain karppikirjasta, joista kirjoittelin ohjeita ylös kun karppaamisen aloitimme. Mikä kirja on kyseessä onkin sitten jo unohtunutta tietoa... Ohjetta on jälleen pikkaisen muunneltu esim. jättämällä mielestäni karppiohjeessa täysin turha ripaus sokeria pois.

Helppo kookoskanakeitto (3-5 annosta)



1 tkl kookoskermaa tai -maitoa
5-7 dl kanalientä
1 sitruunan mehu
450 g broilerisuikaleita
chiliä, inkivääriä, suolaa, basilikaa

1. Laita nesteet ja mausteet kattilaan, anna kiehahtaa ja kiehuta hiljalleen n. 30 min. kannen alla.
2. Lisää broileri ja kiehauta n. 15 min. kunnes broileri on kypsää.


Itse käytän aina itsetehtyä kanalientä, sitä kun on todella helppo tehdä esim. grillibroilerin jämistä (ohjeen laitan kun seuraavan kerran sitä teen). Sitruunaa en viitsi ostaa pelkän mehun takia vaan yleensä jääkaapista löytyy sitruunamehupurkki, josta voi arvioida suunnilleen tarvittavan määrän mehua kokkauksiin. Mausteet voivat olla kuivattuja tai tuoreita, tällä kertaa käytin kuivattuja mutta toki tuoreilla saa paremman ja intensiivisemmän maun. Mausteita saa laittaa tähän reseptiin oman maun mukaan, mutta keitossa saa olla potkua. Maut tulevat hyvin esille keitettäessä, joten kannattaa maistella ja testailla keitosta sen kiehuessa.

Kun mausteliemi on kiehautettu, lisätään broileri vähän kerrallaan liemeen. Käytän tässä valmista suikaletta, mutta toki voi ostaa filettä tms. ja pilkkoa sen sopiviksi suupaloiksi. Broileri kypsyy pinnalta heti kun sen heittää kiehuvaan liemeen, mikä onkin tarkoitus, jotta se pysyy mehevänä. Jos liemi pääsee jäähtymään niin ettei se enää kiehu, lisää lämpöä ja/tai odota hetki että se kiehuu uudelleen ennen kun laitat sinne lisää broilerinpaloja. Ja broilerihan on toki aina marinoimatonta, vaikka en sitä näissä ohjeissa erikseen korosta. Noin 15 min. kiehauttelun jälkeen broileri on kypsää ja keitto valmis tarjottavaksi.

Adan aivomössö

Apukokki-Ada kehitti ihan oman ruokalajin kookoskuorrutteisen puolukkapiiraan teosta ylijääneistä puolukoista. Sopii aamupalaksi, välipalaksi tai pikajälkkäriksi. Nimi tulee mössön hieman epäilyttävästä ulkonäöstä.

Adan aivomössö (1 annos)

 


n. 1 dl puolukoita
kourallinen kookoshiutaleita
steviaa maun mukaan

1. Sekoita aineet.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kookoskuorrutteinen puolukkapiiras

Pakastimesta täytyy saada pois viimeiset marjat ennen uuden sadon pakastamista. Viimeinen puolukkarasia kului hyvin tähän karppipiiraaseen (sekä Adan aivomössöön). Ohje on löytynyt Karppaus.infosta. Muutoksia en kovin paljon tehnyt, ainoastaan pientä hienosäätöä aineiden osalta. Apukokki-Ada oli auttamassa piiraan tekemisessä. Lapset on hyvä ottaa mukaan ruuanlaittoon pienestä pitäen, silloin he oppivat paljon yhteisen tekemisen ohessa. Etenkin leipomisessa auttaminen on lähes kaikkien lasten mielestä hauskaa - erityisesti koska työvälineet saa nuolla lopuksi :) .

Kookoskuorrutteinen puolukkapiiras (4-8 annosta)



pohja:
4 munaa
1 ml vanilja-aromia
1 ml vaniljaa
150 g sulaa voita
1 dl kuohukermaa
1 dl vettä
1 dl kookosjauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 rkl psylliumia
1 tl soodaa
steviaa

täyte:
3 dl puolukoita
25 g voita
1 dl kookoshiutaleita
steviaa

1. Vaahdota munat, lisää vaniljat, voi, kerma ja vesi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
3. Kaada piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan.
4. Sekoita puolukoita lukuunottamatta muut täytteen aineet, levitä taikinan pinnalle.
5. Lisää puolukat täytteen päälle.
6. Paista 175 astetta n. 30-40 min.


Aluksi vaahdotimme munat. Vaahdon jätimme aika löysäksi, sillä se lötsähtää kuitenkin kun siihen lisätään nesteitä. Sitten lisäsimme nesteet. Taikina oli aika epäilyttävän näköistä tässä vaiheessa mutta rakenne muuttui selvästi taikinamaisemmaksi kun kuivat aineet lisättiin. Steviaa lisäsimme arviolta n. 15 pisaraa, mutta koska stevialiuokset ja -jauheet eroavat todella paljon, ei määrään voi antaa yleistä ohjetta, se täytyy vain itse maistella. Levitimme taikinan halkaisijaltaan 26 cm vuokaan.

Pehmitin täytteeseen tulevaa voita hieman mikrossa ja sekoitin sen kookoshiutaleisiin ja steviaan. Nyt käytin steviajauhetta, jota ripottelin seokseen ehkä n. 1 tl verran. Ripottelin jauhetta lisäksi hieman taikinan pinnalle, koska taikina ei ollut erityisen makeaa. Levitin täytteen taikinan pinnalle ja ripottelin puolukat päälle. Alunperin ohjeessa oli 2 dl puolukoita, mutta määrä näytti epäilyttävän vähäiseltä, joten laitoimme puolukoita lisää n. 1 dl verran. Ripottelin steviajauhetta vielä hieman puolukoidenkin päälle. Piirakka oli uunissa n. 40 min. sillä alkuperäisen ohjeen 30 min. ei ollut mielestäni tarpeeksi. Kannattaa kuitenkin hienosäätää aikaa oman uunin mukaan.

Söimme piiraan mansikkarahkan kanssa, koska sitä oli tarjolla muiden toimesta. Vaniljajäätelö tai -kastike olisi myös toiminut hyvin. Piiras oli hyvin maittavaa, jonka näkee siitäkin, että en muistanut ottaa siitä kuvaa ennen kun se oli jo puoliksi syöty! Hassua väriä puolukoiden alla ei kannata säikähtää, se nimittäin johtuu vain siitä, että puolukka on luonnon indikaattori, joka reagoi happaman tai emäksen (sooda) kanssa väriään vaihtaen.