Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolukka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puolukka. Näytä kaikki tekstit

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Poronkäristys

Takatalvi iski (vaikka ei se nyt ehkä kovin outoa ole, että maaliskuussa tulee lunta, joten ei tuo ehkä teknisesti ole takatalvi) joten vaihteeksi taas maistuu tukevampi liharuoka. Poronkäristys on klassikko, joka ei nyt mitään ihmeempää reseptiä edes tarvitse, mutta tässä nyt kuitenkin ohjeet siihen, miten minä sen teen. Olut ei ole kaikkein karpein ainesosa, mutta sitä tarvitsee ehdottomasti mukaan sekä makua antamaan että mureuttamaan lihaa.

Poronkäristys (4-6 annosta) **



750 g poron käristyslihaa (pakaste)
pala silavaa tai paketti (140 g) pekonia
1 tlk (3,3 dl) olutta
suolaa, mustapippuria
(puolukoita)

1. Ruskista silava tai pekoni kuumassa padassa niin, että rasva irtoaa.
2. Lisää osittain sulaneet porot ja ruskista hetki.
3. Lisää mausteet ja olut, anna hautua hiljalleen ainakin 2 tuntia (tarjoa puolukoiden kanssa).

Poron seurana syödään ehdottomasti muusia, joko perunoista tai lantusta tehtynä.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Puolukka-vispipuuro (21)

Jouluaamuun kuuluu riisipuuro, mutta puolukan ystävät voivat vaihtaa sen vispipuuroon. Tavallisen vispipuuron tilalla karpit voivat kokeilla tätä vähähiilarista versiota. Alkuperäinen resepti on karppaus.infosta.

Puolukka-vispipuuro (1 annos)



1 1/2 dl vettä
1 1/2 dl kermaa
2 tl psylliumjauhetta
n. 1 dl puolukkaa
makeutusta (esim. steviaa)
ripaus suolaa

1. Sekoita psyllium kylmään veteen ja anna turvota muutama minuutti sekoitellen.
2. Lisää loput aineet ja hurauta sauvasekoittimella tasaiseksi puuroksi.

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Adan aivomössö

Apukokki-Ada kehitti ihan oman ruokalajin kookoskuorrutteisen puolukkapiiraan teosta ylijääneistä puolukoista. Sopii aamupalaksi, välipalaksi tai pikajälkkäriksi. Nimi tulee mössön hieman epäilyttävästä ulkonäöstä.

Adan aivomössö (1 annos)

 


n. 1 dl puolukoita
kourallinen kookoshiutaleita
steviaa maun mukaan

1. Sekoita aineet.

tiistai 22. heinäkuuta 2014

Kookoskuorrutteinen puolukkapiiras

Pakastimesta täytyy saada pois viimeiset marjat ennen uuden sadon pakastamista. Viimeinen puolukkarasia kului hyvin tähän karppipiiraaseen (sekä Adan aivomössöön). Ohje on löytynyt Karppaus.infosta. Muutoksia en kovin paljon tehnyt, ainoastaan pientä hienosäätöä aineiden osalta. Apukokki-Ada oli auttamassa piiraan tekemisessä. Lapset on hyvä ottaa mukaan ruuanlaittoon pienestä pitäen, silloin he oppivat paljon yhteisen tekemisen ohessa. Etenkin leipomisessa auttaminen on lähes kaikkien lasten mielestä hauskaa - erityisesti koska työvälineet saa nuolla lopuksi :) .

Kookoskuorrutteinen puolukkapiiras (4-8 annosta)



pohja:
4 munaa
1 ml vanilja-aromia
1 ml vaniljaa
150 g sulaa voita
1 dl kuohukermaa
1 dl vettä
1 dl kookosjauhoja
1 dl mantelijauhoja
1 rkl psylliumia
1 tl soodaa
steviaa

täyte:
3 dl puolukoita
25 g voita
1 dl kookoshiutaleita
steviaa

1. Vaahdota munat, lisää vaniljat, voi, kerma ja vesi.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan.
3. Kaada piirakkavuokaan tai irtopohjavuokaan.
4. Sekoita puolukoita lukuunottamatta muut täytteen aineet, levitä taikinan pinnalle.
5. Lisää puolukat täytteen päälle.
6. Paista 175 astetta n. 30-40 min.


Aluksi vaahdotimme munat. Vaahdon jätimme aika löysäksi, sillä se lötsähtää kuitenkin kun siihen lisätään nesteitä. Sitten lisäsimme nesteet. Taikina oli aika epäilyttävän näköistä tässä vaiheessa mutta rakenne muuttui selvästi taikinamaisemmaksi kun kuivat aineet lisättiin. Steviaa lisäsimme arviolta n. 15 pisaraa, mutta koska stevialiuokset ja -jauheet eroavat todella paljon, ei määrään voi antaa yleistä ohjetta, se täytyy vain itse maistella. Levitimme taikinan halkaisijaltaan 26 cm vuokaan.

Pehmitin täytteeseen tulevaa voita hieman mikrossa ja sekoitin sen kookoshiutaleisiin ja steviaan. Nyt käytin steviajauhetta, jota ripottelin seokseen ehkä n. 1 tl verran. Ripottelin jauhetta lisäksi hieman taikinan pinnalle, koska taikina ei ollut erityisen makeaa. Levitin täytteen taikinan pinnalle ja ripottelin puolukat päälle. Alunperin ohjeessa oli 2 dl puolukoita, mutta määrä näytti epäilyttävän vähäiseltä, joten laitoimme puolukoita lisää n. 1 dl verran. Ripottelin steviajauhetta vielä hieman puolukoidenkin päälle. Piirakka oli uunissa n. 40 min. sillä alkuperäisen ohjeen 30 min. ei ollut mielestäni tarpeeksi. Kannattaa kuitenkin hienosäätää aikaa oman uunin mukaan.

Söimme piiraan mansikkarahkan kanssa, koska sitä oli tarjolla muiden toimesta. Vaniljajäätelö tai -kastike olisi myös toiminut hyvin. Piiras oli hyvin maittavaa, jonka näkee siitäkin, että en muistanut ottaa siitä kuvaa ennen kun se oli jo puoliksi syöty! Hassua väriä puolukoiden alla ei kannata säikähtää, se nimittäin johtuu vain siitä, että puolukka on luonnon indikaattori, joka reagoi happaman tai emäksen (sooda) kanssa väriään vaihtaen.