lauantai 30. toukokuuta 2015

Siemensämpylät

Nämä ovat suosikkisämpyläni karppisämpylöistä. Ne ovat helpot ja suht nopeat tehdä, niissä ei ole mitenkään kovin ihmeellisiä aineksia, niissä on reilusti proteiinia ja ne maistuvat hyvältä. Kuohkeuttakin tulee sen verran, että tätä voi käyttää vaikka hampurilaissämpylänäkin. Alunperin ohje on karppaus.infosta nimellä Selenan sämpylät. Kovin isoja muokkauksia en ohjeeseen ole itse tehnyt, niin hyvä jo alkuperäinen on :) .

Siemensämpylät (8-9 sämpylää) **



5 munaa
(1 rkl kerma tai vettä)
200 g juustoraastetta
3 kourallista siemeniä / pähkinöitä (esim. auringonkukansiemen, kurpitsansiemen, cashew -seos)
1 rkl pellavarouhetta tms.
3 rkl mantelijauhetta
3 rkl psylliumjauhetta
3 tl leivinjauhetta
suolaa

1. Vatkaa munat (ja neste) haarukalla kuohkeaksi, lisää juustoraaste, siemenet ja pellavarouhe.
2. Sekoita keskenään mantelijauho, psyllium, leivinjauhe ja suola, lisää taikinaan varovasti nostellen.
3. Nostele taikinasta lusikalla 8-9 kekoa leivinpaperille pellille, paista 225 asteessa n. 12-15 min.


On tärkeää, että taikina ei seiso etenkään leivinjauheen lisäämisen jälkeen. Uuni on siis oikeasti lämmitettävä valmiiksi ja tarkistettava, että kaikkia aineita löytyy. Pari kertaa kun en ole toiminut ripeästi, ei sämpylät ole kohonneet kunnolla, kun leivinjauhe on purputellut kaasut ilmaan jo ennen uunia. Nesteen lisääminen ei ole ainakaan omissa testailuissani ollut välttämätöntä, sitä laitan tai olen laittamatta vähän fiiliksen mukaan. Suolaa laitetaan maun mukaan, itse rouhaisen myllystä pari kierrosta.

Nopea tomaattikeitto

Helppo ja nopea tomaattikeitto löytyi rojekti-vihkosista. Oli siinä alkuperäisessä ohjeessa vähän perunaa ja leipääkin, mutta jätin ne pois, hyvin toimi silti. Vegaaniversionkin saa helposti muuttamalla kerman kasvispohjaiseksi.

Nopea tomaattikeitto (3-4 annosta) **



400 g tomaattimurskaa
2 rkl oliiviöljyä
1-2 sipulia (n. 150 g)
3 valkosipulinkynttä
n. 1 dl hapankaalia
n. 2 rkl kasvisfondia
5 dl vettä
1 dl kermaa
tuoretta basilikaa tai oreganoa

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli, kuullota ne öljyssä kattilassa.
2. Lisää tomaattimurska, hapankaali, fondi ja vesi, keitä kannella peitettynä n. 20 min.
3. Soseuta keitto, lisää kerma ja yrtit, tarkista maku.


Tarjosin tomaattikeiton tuorejuustolla päällystettyjen siemensämpylöiden kanssa.

torstai 28. toukokuuta 2015

Kesäinen yrttipannari

Kesäinen helppo pannari, joka saa ruokaisuutta raejuustosta ja raikkautta salaatista. Alunperin ohje oli ihan vehnäjauhoihin tehty, mutta muokkasin siitä vähähiilarisen version soveltamalla karppaus.infon pannariohjetta. Kauraleseet korvasin tattarihiutaleilla, ihan vaan koska niitä sattui olemaan, voi ne jättää ohjeesta poiskin jos haluaa vielä karpimman version (meillä ei ihan minimiin hiilareita yritetä vetää, koska kilppari ei tykkää liiasta tiukistelusta). Ja ruohosipulin nyhdin omasta maasta sillä vaikka pihamme ei mikään iso pläntti olekaan, viihtyy siinä monivuotinen ruohosipuli jo kolmatta kesää (ihan vaan kaupan yrttiosastolta ostetun lykkäsin maahan ja siinä se vaan kasvaa :D ).

Kesäinen yrttipannari (4-6 annosta) **



4 munaa
8 dl maitoa
1 dl mantelijauhoa
1/2 dl tattarihiutaleita tai kauraleseitä
2 rkl psylliumia
50 g voita sulatettuna
4-6 kevätsipulia varsineen
2 prk raejuustoa (200-250 g / prk)
n. 1/2 - 1 l salaatteja ja yrttejä (esim. rucola, basilika, ruohosipuli)
250 g kirsikkatomaatteja
balsamiviinietikkaa
suolaa, mustapippuria

1. Vatkaa munien rakenne rikki, lisää maito, jauhot, tattarihiutaleet, psyllium, voi ja ripaus suolaa, vatkaa taikinaksi.
2. Anna taikinan seistä n. 10 min, silppua sillä välin sipuli ja halkaise tomaatit.
3. Sekoita taikinaa ja kaada se öljytylle leivinpaperille pellille, paista 225 asteessa n. 20 min.
4. Levitä raejuusto ja sipulit lähes kypsälle taikinalevylle, paista vielä n. 10-15 min.
5. Ripottele pannarille suolaa ja pippuria, levitä pinnalle tomaatit sekä silputut yrtit ja salaatit, mausta balsamiviinietikalla.


Tarjosin pannarin seurana prosciuttoon kiedottuja hunajameloninpaloja. Pannari voisi toimia pääruuan lisäksi myös aamu-, väli- tai iltapalana.

Guacamoletomaatit

Helppo, nopea ja raikas lisukevaihtoehto esimerkiksi grilliruualle.

Guacamoletomaatit (4 annosta) ***



4 isoa kypsää tomaattia (600 g)
n. 50 g (kevät)sipulia
1 valkosipulinkynsi
1 punainen chili
2 kypsää avokadoa (n. 250 g)
2 rkl lime- tai sitruunamehua
suolaa, mustapippuria
(salaattia, basilikaa)

1. Leikkaa tomaateista kannet irti, koverra sisus ja valuta sisuksesta nesteet pois.
2. Aja tomaatin sisus, valkosipuli, chili, avokado ja sitruunamehu esim. sauvasekoittimella tahnaksi.
3. Lisää guacamoletahnaan hienonnettu sipuli ja mausta suolalla ja pippurilla.
4. Täytä tomaatit tahnalla, tarjoa esim. salaattipediltä koristeltuna basilikalla.


Guacamoletomaatit sopivat hyvin esimerkiksi grillatun halloumin seuraksi.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Halloumia ja chiliä Nigellan tapaan

Grillikauteen kaipaa välillä vaihtoehtoja makkaralle ja lihavartaille. Halloumi on ehdottomasti kokeilemisen arvoista grillattuna vaikka testikappaleet valmisuivatkin pannulla. Lisämakua halloumiin tuo tässä helpossa reseptissä chiliöljy. Menekki riippuu syöjien nälästä ja muusta tarjonnasta mutta ainoana proteiinilähteenä koko resepti upposi kahdelle.

Halloumia ja chiliä Nigellan tapaan (2-4 annosta) ***



2 pkt halloumia (200-250 g / pkt)
2 punaista chiliä
4 rkl oliiviöljyä
1/2 sitruunan mehu

1. Hienonna chili, josta on poistettu siemenet, ja sekoita öljyyn.
2. Viipaloi halloumit ja paista tai grillaa pari min. / puoli.
3. Nosta halloumit lautaselle ja mausta sivelemällä pintaan chiliöljyä ja sitruunamehua, tarjoa heti.


Tarjosin halloumit guacamoletomaattien kera.

tiistai 26. toukokuuta 2015

Broileria raparperikastikkeessa

Raparperit kasvavat jo kohisten, joten nyt on oikea aika kokeilla raparperireseptejä. Raparperin kausi kyllä kestää koko kesän, mutta kevään ensimmäinen sato on se kaikkein maukkain. Raparperia saan hakea vanhempieni luota. Siellä sitä riittää, sillä raparperi on kestävä kasvi ja on levittäytynyt useampaan paikkaan pihalla kun juurakkoa on siirretty ja silti se on puskenut ylös vielä vanhoista juurenpaloistakin. Raparperia on vieläpä hyvin helppo kerätä, ottaa vain napakan otteen läheltä varren juurta ja vetää ja vääntää samaan aikaan - plop - varsi irtoaa jättämättä varrenpalasia homehtumaan. Sitten vain lehdet irti (ja kompostiin), pikainen huuhtaisu pihahanan alla (jos varren alaosaan on jäänyt multaa tms.) ja repussa kotiin. Makeat raparperipiiraat ovat varmasti kaikille tuttu raparperin käyttökohde mutta nyt kokeilin jotain ihan erilaista eli broilerin höystämistä raparperilla. Ja jälleen kyseessä on italo-ohje, sellaista pientä Italia-fanitusta kun tästä huushollista löytyy (kun moottoripyörätkin ovat italialaisia :D ).

Broileria raparperikastikkeessa (3-5 annosta) ***

Petti di pollo al rabarbaro



1/2 kg broilerin rintafileetä
4-5 vartta (n. 250 g) raparperia
1 hienonnettu salottisipuli tai n. 5 cm pala purjoa
tuoretta salviaa (tai n. 1 tl kuivattua)
1/2 - 1 dl valkoviiniä
suolaa, mustapippuria
oliiviöljyä
persiljaa

1. Kuori ja paloittele raparperi.
2. Hienonna sipuli ja kuullota öljyssä, lisää raparperi, salvia, suola ja pippuri, hauduta n. 10 min.
3. Paista broilerinfileet kevyesti öljyssä (leikkaa pituussuunnassa pienemmiksi jos ovat kovin isoja), mausta suolalla.
4. Nosta fileet raparperipedille, valele viinillä ja kypsennä n. 5-10 min. kypsiksi, viimeistele persiljalla.



Pieni villainen raparperinnoutaja auttoi raparperien hakemisessa. Raparperipuska on kuvan oikeassa ylänurkassa ;) .
Tarjosin broilerin kukkakaaligratiinin ja parmesanriisin kanssa. Parmesanriisi tehdään kuullottamalla riisi voissa, hauduttamalla se kypsäksi lihaliemessä paketin ohjeen mukaan ja lisäämällä lopuksi joukkoon reilusti parmesanraastetta.

Helppo gratiini

Huomaa taas, että on tullut kesäiset ilmat, kun ei millään saisi istuttua koneen ääressä kirjoittamassa plokia. Yritetääns kuitenkin saada tänne edes jotain viimeaikojen ruokia lisäiltyä. Tässä helppo gratiini, alunperin ohje oli parsakaalille, itse testasin kukkakaalilla mutta tähän voi laittaa oikeastaan melkein mitä tahansa kasviksia mitä sattuu olemaan.

Helppo gratiini (3-4 annosta) ***



300-400 g parsakaalia, kukkakaalia tms. sopivaa kasvista
1 tlk ranskankermaa
150 g juustoa
suolaa, pippuria
öljyä tai voita

1. Keitä tai höyrytä kasvikset lähes kypsiksi (parsa- tai kukkakaalille n. 10 min.).
2. Kaada kasvikset voideltuun uunivuokaan, lusikoi maustettu ranskankerma päälle ja viipaloi juusto pinnalle.
3. Paista 250 asteessa n. 10-15 min. kunnes pinta on saanut väriä.

lauantai 9. toukokuuta 2015

Thai-mausteinen kalapaistos

Nopea ja helppo thai-henkinen kalaruoka. Meillä tietysti käytettiin tonnikalaa (allergian takia) mutta tämän voisi tehdä mistä tahansa muustakin kalasta, oli se sitten tuoretta, pakastettua tai vaikka säilykettä. Helppo vararuoka (jollei käytä tuoretta kalaa) sillä kaikki ainekset säilyvät pakastimessa ja kaapissa pidempäänkin.

Thai-mausteinen kalapaistos (3-4 annosta) **



300-400 g kalaa
100 g pakastettuja sipulikuutioita
500 g pakastekasviksia (esim. thai-wokkivihanneksia)
vihreää chilitahnaa tai tuoretta vihreää chiliä tai chilijauhetta maun mukaan
1 pieni tlk (165 ml) kookoskermaa tai -maitoa
1 rkl sitruunamehua
(2 tl sokeria)
n. 1 tl kala- tai soijakastiketta
(suolaa, pippuria)

1. Kuullota jäisiä sipuleita hetki pannulla, lisää chili ja sekoita.
2. Lisää pakastekasvikset (ja kuutioitu pakastekala), kuumenna kunnes ne alkavat sulaa.
3. Lisää kookoskerma ja mausta (lisää kuutioitu tuore kala), kypsennä n. 5 min. kunnes kypsää.
4. Tarkista maku (ja lisää säilykekala).

torstai 7. toukokuuta 2015

Siitakebruschetat

Ruokaisat bruschetat sopivat hyvin alkuruuaksi, iltapalaksi tai vaikka lisukkeeksi keiton kanssa. Tällä kerta leipänä toimi Uotilan Kultakaura (lisäaineeton ja luontaisesti lähes gluteeniton kauraleipä) mutta autenttisempaa meininkiä hakevat voivat käyttää vehnäleipää ja karpimmat karppileipää, pääasia että sienimössöllä on jonkinlainen kuljetusalusta :) .

Siitakebruschetat (2-4 annosta) ***



1 rs (100 g) siitakkeita
nippu (n. 50 g) kevätsipulia
2-3 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
2 pientä tomaattia (n. 150 g)
1/2 dl hienonnettua tilliä
1/2 rkl balsamicoa
suolaa, pippuria
1-2 rkl pinjansiemeniä
2-4 leipäpalaa (koosta riippuen)

1. Puhdista ja paloittele sienet, kuutioi tomaatit ja hienonna sipulit.
2. Kuullota sipulit öljyssä nopeasti, lisää sienet ja paista muutaman minuutti.
3. Lisää tomaatit ja tilli, mausta balsamicolla, suolalla ja pippurilla.
4. Jaa sieniseos paahdetuille leiville, ripota pinnalle (paahdettuja) pinjansiemeniä.

Tarjosin bruschettat kurkku-katkarapukeiton kanssa.

Kurkku-katkarapukeitto

Nopea ja helppo katkarapukeitto, jonka erikoisuus on kurkkusose "liemenä". Karpimpaa saa kun vaihtaa perunat johonkin muuhun sopivaan juurekseen tai kasvikseen. Jos ei kanaliemi sovi omaan ruokavalioon, sen voi vaihtaa kalaliemeksi (meillä käytetään kanalientä, kun keittelen sitä itse, kalalientä ei taaskaan tule keiteltyä, kun kalaa ei allergian takia syödä).

Kurkku-katkarapukeitto (2-3 annosta) **



2-3 (n. 200 g) jauhoista perunaa tms.
1 (n. 100 g) sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
5 dl kana- tai kalalientä
(suolaa)
600 g tuoretta kurkkua
1 tl currya tai vastaavaa intialaista mausteseosta
1 rkl sitruunamehua
1 dl kermaa
300 g katkarapuja

1. Kuori ja pilko perunat ja sipulit, laita ne ja mausteet kiehuvaan liemeen ja keitä kypsäksi (n. 20 min.).
2. Halkaise ja paloittele kurkku, lisää liemeen ja soseuta.
3. Lisää kerma ja jäiset katkaravut, kuumenna hetki kunnes katkaravut ovat sulaneet, tarkista maku.

Tarjosin keiton seurana siitakebruschettoja.