Tämän vuoden kesäkelit eivät ole olleet kasvisten kypsymiselle kovin hyvät, joten satokaudet kotimaisten kasvisten osalta ovat myöhässä. Kotimaista munakoisoakaan ei ole oikein kaupoissa näkynyt, joten tämän reseptin testaamisessa jouduin sitten tyytymään hollantilaiseen, vaikka kotimaista olisi aina mukavampi käytää. Pastakokeiluista tällä kertaa oli vuorossa
tuorepasta kananmunasta, johon reseptin löysin
Hiidenuhman sivuilta. Toimi todella hyvin joten jatkossa luulisin käyttäväni tätä ohjetta pastana tällaisissa pastapaistoksissa, joissa kesäkurpitsa ei oikein toimi vetisyyden takia. Kokeilla kuitenkin kannattaa erilaisia "pastoja" oman ruokavalionsa mukaisesti.
Munakoisokerrospasta (6-9 annosta) ***
Penne al forno con melanzane
1-2 pellillistä munapastaa tai 400 g pennepastaa tai vastaava määrä jotain muuta "pastaa"
2 (n. 700-800 g) munakoisoa
 |
| paistetut munakoisot itkemässä |
400 g naudan jauhelihaa
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
2 rkl (n. 70 g = 1 pieni tlk) tomaattipyrettä
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
tuoretta basilikaa
2 mozzarellapalloa (a 125 g)
150 g savujuustosiivuja
n. 2 dl parmesanraastetta
suolaa, pippuria
oliiviöljyä
1. Viipaloi munakoisot, paista öljyssä kullankeltaisiksi molemmilta puolilta, nostele sivuun ja ripota pinnalle suolaa.
2. Kuullota hienonnetut sipulit öljyssä, lisää jauheliha ja ruskista, mausta suolalla ja pippurilla.
3. Lisää tomaattimurska ja -pyree (sekä tarvittaessa tilkka vettä), kiehuta hiljalleen ainakin 30 min.
4. Valmista pasta (jos käytät oikeaa pastaa, keitä sitä n. 3 min. ohjeaikaa vähemmän).
5. Sekoita puolet jauhelihakastikkeesta ja parmesanista sekä hienonnettu basilika pastan joukkoon.
6. Nosta voideltuun vuokaan kerroksittain pastaa, munakoisoja, mozzarellaa, jauhelihakastiketta ja savujuustoa.
7. Toista kerroksia ja levitä vielä päälimmäiseksi loput parmesanista, paista 180 asteessa n. 30 min.